INFOA Black Quebec's -kennelin pennunostajille

Kiinnostuttuasi pentueesta, voit ottaa yhteyttä minuun sähköpostitse tai puhelimella. Kokoan alustavasti listaa kiinnostuneista jo ennen pentujen syntymää. Varsinaisen varauksen voit tehdä kuitenkin vasta sen jälkeen, kun olet käynyt tutustumassa pentuihin. Varaus vahvistuu maksaessasi varausmaksun. Tämän jälkeen en lupaa pentua enää muille. Varausmaksu vähennetään pennun kokonaishinnasta. Kaupan peruuntuessa varausmaksu jää kasvattajalle. Haluan nähdä ja haastatella pentujen ostajat kasvotusten. Tutustun mielelläni koko perheeseen, jonka luokse pentu mahdollisesti tulee asustamaan. Pentuihin pääsee tutustumaan niiden saavutettua neljän viikon iän.

98-pentue
98-pentue

Myyn pennut ensisijaisesti perheenjäseniksi, vastuuntuntoisiin koteihin. Kaikenlaiset harrastukset katsotaan plussaksi (agility, toko, pk jne.) Olisin myös iloinen, jos pentu vietäisiin edes kerran näyttelyihin. Toivoisin, että pentu kuvautetaan sen ollessa 12-36 kk (lonkat, kyynärät ja silmät), vaikka pentu jäisikin kotikoiraksi.

Partacollie on energinen ja sosiaalinen paimenkoira, joka tarvitsee paljon liikuntaa ja huolenpitoa. Kiltistä luonteesta huolimatta partacollie vaatii määrätietoisen kasvatuksen ja peruskoulutuksen, jotta arki sen kanssa sujuisi. Uros voi painaa lähemmäs 30 kg aikuisena eikä ison remmissä riekkuvan koiran kanssa ole mukavaa lenkkeillä. Pennun sosiaalistaminen on erittäin tärkeää ja siihen pitää varata tarpeeksi aikaa. Partiksen turkki vaatii säännöllistä harjausta viikoittain, pentukarvan vaihtuessa jopa päivittäin. Lisätietoa partacolliesta rotuna voit lukea yhdistyksen kotisivuilta.

Schapendoes on energinen ja hyvin määrätietoinen paimenkoira, joka tarvitsee paljon liikuntaa ja huolenpitoa. Schapendoes vaatii määrätietoisen kasvatuksen ja peruskoulutuksen, minkä vuoksi se ei välttämättä ole helpoin rotu ensimmäistä koiraa harkitsevalle. Söpöstä nappisilmästä kasvaa helposti koko kotia määräilevä hirviö ilman rajojen asettamista. Hyvällä määrätietoisella kasvatuksella siitä saa kuitenkin mahtavan ystävän. Pennun sosiaalistaminen on erittäin tärkeää ja siihen pitää varata tarpeeksi aikaa. Schapparin turkki vaatii säännöllistä harjausta viikoittain, pentukarvan vaihtuessa jopa päivittäin. Lisätietoa schapendoesista rotuna voit lukea yhdistyksen kotisivuilta.


Pennut lähtevät meiltä-8 viikon ikäisinä

-rekisteröityinä

-mikrosirutettuina

-eläinlääkärin tarkastamina

-3 x madotettuina

Pentujen mukana saat kattavan tietopaketin pennunhoidosta ja ruokaa, jota pennut ovat syöneet kasvattajalla ollessaan. Pentuja en myy osamaksulla. Pennun kaupassa käytän Kennelliiton sopimuslomaketta koiran kaupasta. Sijoitusmahdollisuudesta voi kysellä.

Haluan kuulla kasvateistani myös niiden lähdettyä maailmalle. Toivoisin ostajan pitävän yhteyttä minuun koko pennun elämänkaaren ajan. Minua kiinnostaa ihan arkisetkin tapahtumat, eikä vaan menestys esimerkiksi näyttelyissä. Pyrin auttamaan kaikessa kasvattiani koskevissa asioissa. Jos jossain elämänvaiheessa tulee tilanne, jolloin joudut luopumaan mahdollisesti kasvatistani, haluan ehdottomasti tietää asiasta ja auttaa uuden kodin etsimisessä. Haluan tietää, missä ja kenellä kasvattini ovat. 

Elma 8 vkoa
Elma 8 vkoa