Esittely
eli mistä kaikki alkoi
Ensimmäisen koirani sain vuonna 1998. Äitini oli ihastunut briardeihin, mutta haaveili pienemmästä rodusta. Kävimme tutustumassa mustavalkoiseen Emppu schappariin, jonka jälkeen alkoi oman pennun metsästys. Sopiva pentue löytyi Scandoes-kennelistä Suodenniemeltä.
Kasvattajan varoituksista huolimatta kotiimme lähti pentueen vilkkain pentu Kepe (Scandoes Quebec), joka ruskeilla nappisilmillään hurmasi meidät. Kepe osoittautui hyvin määrätietoiseksi tapaukseksi, joka tarjosi paljon haastetta kokemattomalle koiranomistajalle. Kepen ollessa noin vuoden ikäinen aloitimme agilityharrastuksen. Agilitysta muodoistui nopeasti laji, jota Kepe rakasti yli kaiken. Kepen kanssa kisattiin lähinnä epävirallisissa kisoissa, mutta muutama virallinenkin startti käytiin kokeilemassa.
Seuraava koira saapui meille Memorylane-kennelistä Nurmijärveltä kesällä 2004. Rotu vaihtui schapendoesista partacollieksi. Helga-neidistä (Memorylane Don't Tell Mama) kaavailimme ensimmäistä näyttelykoiraamme. Helgasta ei kuitenkaan tullut tähteä; se pelkäsi valitettavasti lähes kaikkea. Osallistuin 2008 puolivitsillä seuramme agilityn yhteistyötestiin Helgan kanssa ajatuksella, ettei se mitään ota, jos ei annakaan. Yllätyksekseni meidät otettiin mukaan agilityn alkeisryhmään. Monien harjoituskertojen jälkeen Helga alkoi rohkaistua ja päästä mukaan agilityn hurmaan. Helga starttasi ensimmäisen kerran epävirallisissa kisoissa 2009.
Omasta kennelistä olen haaveillut pikkutytöstä asti. Kasvattajakurssille osallistuin kevättalvella 2009. Samoihin aikoihin saapui toinen partiksemme Amberose-kennelistä Puolan Oświęcimista. Luna (Amberose Make Me Happy) sulatti heti kaikkien sydämet iloisella luonteellaan. Luna osoittautui mainioksi harrastuskaveriksi. Koiraksi, jonka voi omistaa vain kerran elämässään. Lunan kanssa yhteinen taival loppui valitettavasti aivan liian aikaisin sen äkillisen vakavan sairastumisen vuoksi. Luna ehti kuitenkin synnyttää kennelimme ensimmäisen pentueen 2012.
Kepen siirryttyä paremmille nakinmetsästysmaille 2010 jäi suuren suuret saappaat tyhjäksi. Niitä täyttämään saapui 2011 pohjoisesta pieni pippurinen Elma-neiti (Vahtivaaran Amanda). Elmasta tuli kennelimme schapparien kanta-narttu ja toivon sen linjan jatkujan kasvateissani tulevaisuudessakin.
Kennelnimi myönnettiin minulle syksyllä 2009. Mielestäni kasvattajan tehtävä on kasvattaa rotumääritelmän mukaisia, terveitä ja luonteeltaan yhteiskuntakelpoisia yksilöitä, ei vain lisätä koiramäärää. Koirasta on eniten iloa silloin, kun se voi nauttia elämästään täysillä ilman pelkoa ja kipua.