FI MVA Black Quebec's Lady Madonna

Donna


Syntynyt: 27.03.2012

Lonkat: A/A

Kyynärät: 0/0

OCD molemmissa olkapäissä

Silmät: OK

Agility: 1-luokka

LT 125 +++ laukausvarma

Donnan sukutaulu KoiraNetissä

Donna Donitsi, Drontti, Fantti


Meille ei pitänyt jäädä Lunan pennuista kuin yksi kotiin. Lunan äkillisen kuoleman jälkeen halusin kuitenkin jättää toisenkin pennun kotiin, joka tulisi asumaan kanssani Turkuun (silloinen opiskelukaupunki). Donnan valinta perustui pelkästään siihen, että se muistutti eniten Lunaa. Donna muistuttaa sisaruksistaan edelleen mielestäni enitenvanhempiaan niin ulkonäöltään kuin luonteeltaan.

Donna on suurehko narttu, jonka vuoksi se on saanut lempinimensä Fantti. Kauniin suoran selkälinjansa se on perinyt vanhemmiltaan. Donnalla on aina meno päällä. Se rakastaa juoksemista ja juoksentelee yksikseen, jos ei leikkiseuraa ole tarjolla. Donnan lempipuuhia on sukellella vesikippooon ja heittää märkiä partakarvoja ilmaan niin, että vesi lentää.

Donna rakastaa partismaiseen tyyliin ihmisiä. Turussa sillä oli tapana käydä pusuttelemassa linja-autopysäkillä odottavat vanhukset. Se on myös äitinsä tavoin hyvin utelias ja aina ensimmäisenä siellä, missä tapahtuu. Donna puolustaa minua, mikä on ollut hieman yllättävä piirre siinä. Taistelutahto sillä on kuitenkin huono: tarttuu kyllä leluun, mutta tiputtaa nopeasti pois eikä innostu repimään. Namit kelpaavat paremmin. Donna on luonnetestattu neljä vuotiaana.

Donnan kanssa on kisattu agilityssä. Sen kanssa on käyty myös näyttelyissä ja harrastettu henkilöhakua. Pahojen OCD-löydösten jälkeen Donna on saanut jäädä eläkkeelle vanhoista harrastukista. Rallytokoa olemme hieman treenailleet omaksi iloksi olkapääleikkauksen jälkeen. Donnan keskittymiskyky on hieman rajallinen ja se saattoikin kesken agilityradan lähteä moikkaamaan tuomaria tai tutkimaan jotain muuta. Donna tekee ensin ja ajattelee vasta
sitten. Välillä se saattaa istua puusta pudonnen näköisenä, että mitäs nyt tapahtuu. Tästä vitsailemmekin usein, sillä Donna on ainut pentueesta, jonka syntymää emme nähneet. Se vain ilmestyi yhtäkkiä muiden pentujen joukkoon.